BLOGI

By on 3.9.2011

Alan Aragon: Juna Bulls*it Centraliin lähtee, kaikki kyytiin!

Alan Aragon on amerikkalainen ravitsemusasiantuntija, -valmentaja ja -kirjailija, joka on konsultoinut muun muassa NHL:n eliittiurheilijoita. Hän kirjoittaa vakituisena ravintoasiantuntijana Men´s Health -lehteen ja luennoi Yhdysvaltojen suurimpien liikuntajärjestöjen tilaisuuksissa. Kiinnostavinta miehessä on kuitenkin se, että siinä missä monet muut ravintogurut pohjaavat tunnettuutensa trendien varaan, Alan on koko uransa ajan keskittynyt mahdollisimman objektiiviseen ulosantiin.

Liikuntamaailmasta löytyy hypeä ja trendiä vaikka millä mitalla, minkä takia kuluttajan on vaikea erottaa hyödyllisiä tuotteita suurielkeisen markkinoinnin lomasta. Onneksi maailmasta löytyy asiantuntijoita joiden missio on siivilöidä neulat fitness-suovasta ja tuoda julkisuuteen asiallista tietoa. Kiittelin heti haastattelun alkuun Alanin julkaisuista saamaani asiantuntevan ja maanläheisen tiedon määrää.

– Kiitos kehuista. Teen todellakin parhaani tuottaakseni informaatiota, joka olisi kaikenlaisesta hypestä ja liioittelusta vapaata ja mahdollisimman puolueetonta. Missä tahansa tiedossa on tietenkin tietty määrä puolueellisuutta, mutta sen minimoiminen olisi kaiken a ja o.

– Lisäravinteiden maailmassa sataprosenttinen rehellisyys tekee tuottavuudesta vaikeaa. Jos sinulla on varasto täynnä uutuustuotetta, ja tiede tulee väliin kertomaan markkinointiväitteittesi olevan tuulesta temmattuja, rehellisyys estäisi myynnin. Lisäravinnebisnes on kovaa, ja uusia tuotteita tarvitaan jatkuvasti, jotta ostava yleisö pysyisi kiinnostuneena. Maailmassa on vain kourallinen lisäravinteita, joiden vaikutus on uskottavien tutkimusten avulla todistettu, eli myyntimiesten ainoaksi keinoksi jää tarinoiden keksiminen.

Aragonin tuntuman mukaan jenkkien liikunta-alan tilanne on pahempi kuin Euroopan, ja hän luonnehtiikin kotimaansa fitness-bisnestä lempeällä nimityksellä ”Bullsh*t Central”. Kyselin kuitenkin vielä varmuuden vuoksi, onko liikuntabisnes pohjimmiltaan epärehellistä?

– Tämä on laaja ja räjähdysherkkä kysymys – juuri näistä pidän! :) Yleisesti ottaen vastaisin ”kyllä”, ja juuri se suokin kaltaisilleni ihmisille töitä. Ilman liikunta-alan ”höpöhöpöä” minulla olisi paljon vähemmän tekemistä. Fitness-ala on suurelta osin tuotteiden myymistä, ja myynnin kylkiäisenä seuraa huimat määrät hypea ja vääriä tai harhaanjohtavia väitteitä. Tarkoituksellisesti väärän informaation ohella tutkimuksia myös tulkitaan ja sovelletaan väärin.

– Väärää informaatiota löytyy siis kahta lajia – tarkoituksella vääristeltyä, sekä hyvää tarkoittavaa mutta silti väärää informaatiota. Viimeksi mainittua levittävät semikoulutetut tai -tiedostavat ihmiset, joita kutsun mielelläni bros-nimikkeellä, ja kyseessä oleva tieteen alalaji on tietenkin broscience.

Minä, jyrsijä?

Miten kuluttaja sitten voisi paremmin tunnistaa toimivia tuotteita hölynpölyn seasta etenkin lisäravinteiden tapauksessa ?

– Mikäli henkilöllä ei ole taustaa tutkimusten analysoinnista, on lompakon raiskausta vaikea välttää. Jos on kärsivällisyyttä vaivannäköön, voi tuotteen eri ainesosista tehdä hakuja PubMedista, ja sitä kautta tarkistaa kuinka monta ihmisillä tehtyä tutkimusta tuotteen tiimoilta löytyy. Rottatutkimuksien avulla saatuja tuloksia ei voi soveltaa ihmisiin, ja niiden käyttäminen todisteena onkin silkkaa arpapeliä.

– Useiden aineiden osalta ei löydy edes jyrsijöillä tehtyjä in vivo -tutkimuksia, ihmisillä tehdyistä in vivo – eli elävässä organismissa tehdyistä tutkimuksista puhumattakaan. Usein tuotteista löytyy in vitro -dataa, mikä tarkoittaa että tulokset on havainnoitu koeputkessa tai petrimaljoissa. Tällaisten tutkimustulosten soveltaminen ihmiskehoon vaatii jo melkoista rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Lisäravinteiden markkinointiväitteiden varmentamiseen vaadittaisiin siis aina ihmistutkimuksin aikaansaatuja ja pidemmällä aikavälillä todettuja tuloksia, jotka osoittavat ravinteella olevan mainostensa mukaista hyötyä.

Pyysin Alania nimeämään viihdyttävimmät fitness-maailman puijaukset joihin hän on törmännyt.

– Noh, Shake Weight tulee ensimmäisenä mieleen, arvostan todellakin laitteen komedia-arvoa (”dynaaminen inertia!!” – toim.huom.). Katsastin myös hiljattain erään lisäravinteen, joka perustui kasvisten pigmenttiin. Sitä markkinoitiin väittämällä, että se jotenkin maagisesti siirtää ylimääräiset kalorit lihakseen rasvakudoksen sijaan. Väittämien tueksi ei ole yhtäkään ihmisillä tehtyä in vivo -tutkimusta, mutta siitä huolimatta aine on hinnoiteltu pilviin ja hypetetty stratosfääreihin. Kolmas mieleen tuleva tuote ovat ne idioottimaiset, muka suorituskykyä parantavat kumiset rannekkeet, jotka ”toimivat” täysin tyhmien ostajiensa uskomusten ansiosta.

Kehonrakentaja ja malli Christian Boeving yrittää perustella esiintymistään harhaanjohtavissa lisäravinnemainoksissa. Clippi löytyy viime vuosien ehdottomasti parhaasta dokumentista Bigger Stronger Faster.

Epäonnistunut paluu kivikaudelle

Seuraavaksi kyselin Alanin ajatuksia viime aikojen kovimpaan ravitsemustrendiin eli paleo- tai kivikautisruokavalioon liittyen. Herralta ei paljoa sääliä herunut.

– Paleodieetti on minusta loputtoman koominen. Pohjimmiltaan se perustuu arvailuihin; jotkut arvauksista pohjaavat tietoon, toiset ovat villiä spekulaatiota. Onkin ironista, että paleodieetin kannattajat ovat kaikkein järkkymättömimpiä ruokavalionsa puolesta saarnaajia. Koska koko paleon perusta on olettamuksissa tieteellisen datan sijaan, ei ole kovin loogista toimintaa puolustaa sitä järkkymättömästi. Hauskinta on, etteivät paleo-ihmisetkään pysty määrittelemään mitä ”paleo” tarkoittaa. Useimmat luovatkin omat määritelmänsä, jotka useimmiten perustuvat pelkkiin henkilökohtaisiin ruokailumieltymyksiin. Täysin naurettavaa touhua.

– Toinen mainittavan arvoinen asia paleosta on , ettei yhdenkään kivikautisruokavaliota tarkastelleen tutkimuksen koeryhmille ole syötetty makroravinneprofiililtaan samanlaisia ruokia. Tyypillisesti paleoryhmä syö tarpeeksi proteiinia ja verrokkiryhmä liian vähän – tietenkin proteiiniryhmä voittaa kaikilla rintamilla!

– Ravitsemustrendit näyttävät tällä hetkellä pohjautuvan tiettyjen yksittäisten ravintoaineiden parjaamiseen. Juuri nyt syntipukki on sokeri – erityisellä fruktoosipainotuksella. Minun on vaikea olla nauramatta, kun sokerikammoiset vetoavat jyrsijöitä tai lihavia ihmisiä tarkastelleisiin tutkimuksiin, joissa kohteet on laitettu syömään kolme kertaa enemmän fruktoosia kuin mitä keskivertoaikuisen saanti on. Ihan oikeasti, mitähän mahdollisesti tapahtuu kun minkä tahansa ruoan saantimäärät viedään noin äärimmilleen? Haluaisin viimeiseksi linkittää lukijasi tähän fruktoosiaihetta tarkastelevaan tiedekatsaukseen, joka tuo oman kantani esille melko hyvin.

Kiitokset Alanille! Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti tsekkailla herran sivusto sekä blogi. Suosittelen myös lämpimästi liikuntaravitsemuksen ystäville Alanin kymmenen dollaria kuukaudessa maksavaa, kuukausittain ilmestyvää tutkimuskatsausta. Kyseessä on monipuolinen ja syväluotaava näkökulma liikunta- ja ravitsemustieteen viimeisimpiin tutkimustuloksiin, olen itse ollut tilaaja vuodesta 2009.

Lue seuraavaksi