Eilen illalla Jutta ja Superdieetit -ohjelmaa suupielet ymmykällä seuraamisen jälkeen tuli mieleen tämä T-Nationissa julkaistu mainio artikkeli, joka oli valtavirtamedioiden ”laihduta sixpack”-häsläämisen täydellinen vastakohta. Kirjoitus kehottaa pohtimaan ennen kaikkea sitä, minkä puolesta haluat taistella.
Iltalehden ”Viisi tapaa saavuttaa kesäkunto”-artikkelit luovat mielikuvan, että ainoa tapa tarkastella fyysisen harjoittelun tehoa on ulkonäöllisten tulosten kautta. Artikkelit antavat ymmärtää, että tavallisen tallaajan suhde liikkumiseen pelkistyy kuvituksessa esiteltyjen ihannevartaloiden tavoitteluun seuraavaan kesään mennessä. Yleistynyt bodausnäkökulma treeniin lienee saanut aikaan sen, etteivät monet edes yritä löytää sisältään syvempiä motivaattoreita liikuntaan, ja perinteinen dropout-efekti kolme viikkoa uudenvuoden jälkeen on sitäkin varmempi. Ketä tavallista ihmistä motivoi rahkadieetti ja nelijakoinen saliohjelma?
Voisivatko mielenterveys, hyvä lihaskunto vanhempana, lapsille ja muille läheisille hyvänä esimerkkinä toimiminen, kohentunut itsetunto, toimintakyvyn ja energisyyden lisääntyminen perusarjessa sekä stressinhallinta olla parempia syitä liikkua kuin sixpack? Kenestä voi tuntua tärkeämmältä taistelulta treenata suorien vatsalihasten näkyvyyden kuin oman mielenterveyden tai pitkän tähtäimen jaksamisen puolesta? No okei, parikymppisistä kissoista ja kolleista tietenkin, mutta entä me kolmenkympin ohittaneet?
Pinnallisuus ei todellakaan kuulu pannaan. Liikuntabisnes menisi moisesta konkkaan ja minustakin on oikein kivaa, että ihmiset näyttävät hyvältä. Asenteita voitaisiin kuitenkin muuttaa edes hieman esimerkiksi vuonna 2013, jotta kaikkien ei tarvitsisi taputtaa sitä langanlaihaa rasvaprosenttia mediassa kaikkien muiden treenin ansiosta saavutettujen hyvien juttujen kustannuksella. Tässä mielessä CrossFit- ja kahvakuulaharjoittelun trendikkyyskertointen nousu on saanut paljon hyvää aikaiseksi haastamalla jengiä viemään itsensä oman suorituskykynsä äärirajoille seminarsistisen peiliposeerauksen sijaan.
Omassa lähipiirissäni on mielenterveysongelmia, ja teini-iässä oireilin itsekin masennuksen ja ties minkä parissa. Nykyään kiitän lähes päivittäin kosmosta siitä, että hurahdin parinkympin tällä puolen treenaamiseen, sillä ilman sitä käännöstä olisin takuuvarmasti täysin hukassa. Tietoisuus fyysisen aktiivisuuden likimain kaiken parantavasta voimasta onkin tärkein motivaattori, joka innostaa haastamaan ihmisiä sixpack-pelleilyä vastaan ja luomaan pidemmällä aikavälillä liikunnan parista itselleen sisäistä, syvempää merkitystä ja haastetta.
Mitä varten taistelet? Revolucion, compadre! 
“