BLOGI

By on 23.5.2013

Sydän hajoaa lenkkeilystä? Höpö höpö.

Aerobinen

Netissä on viime aikoina harrastettu kollektiivista huolestumista aerobisen harjoittelun vaikutuksesta sydänterveyteen ja monet aihealueen asiantuntijat ovat heittäneet kehiin vakuuttavan oloisia teorioita sydänongelmista jo kohtuullisenkin juoksuharjoittelun seurauksena. Tässä ja tässä muutama esimerkki. Otsikoiksi ovat kelvanneet muiden muassa ”Endurance Training Is Bad For Your Heart!”. Viime aikoina on myös käynyt trendikkääksi suosia pelkkiä intervallisprinttejä tai jättää aerobinen harjoittelu kokonaan pois treeniohjelmasta. Onko aerobisen sydänvaikutuksilla pelottelulle perusteita? Paneutukaamme asiaan..

Lehtiartikkelit ovat viime aikoina viitanneet teoriaan jonka mukaan kova aerobinen harjoittelu vaurioittaa sydäntä ”cardiotoxicity cycleksi” nimetyn prosessin kautta. Siihen liittyy seuraavia tekijöitä:

1) Harjoittelun aikaansaama stressi, hapen puute, tulehdus ja ja sydänlihaksen normaalia kovempi venyminen aiheuttavat lihaskudokseen pieniä vaurioita.

2) Kovan aerobisen harjoittelun seurauksena sydän uupuu (ns. cardiac fatigue, suom. käännös lääkäri Jan Sundell) ja sen toimintakyky heikkenee. Veren sydänvaurioita kuvaavat markkerit nousevat, mikä normaalisti on merkki siitä että sydänsoluja on kuollut.

3) Pidemmällä aikavälillä runsaasti aerobista treeniä harrastavan ihmisen sydän kerää arpikudosta ja laajenee paksummaksi ja raskaammaksi. Verisuonet myös kovettuvat, mikä lisää ateroskleroosin riskiä.

4) Sydämeen kerääntynyt arpikudos lisää sydämen vajaatoiminnan riskiä ikääntymisen myötä. Ateroskleroosi lisää sydänkohtauksen ja äkkikuoleman riskiä.

Jotkut asiantuntijat ovat myös argumentoineet ettei muinaisten metsästäjä-keräilijöiden luonnollisiin liikkumistapoihin kuulunut äärimmäinen hapenkuljetuselimistöä kuormittava liikunta. Toisin sanoen juoksutreeni ei ole paleota.

Mikäli yllämainitut sydänongelmat aiheutuvat kovasta aerobisesta treenistä, ne eivät loogisesti voi koskea vain juoksuharjoittelua. Uhanalaisina ovat myös esimerkiksi jalkapallon pelaajat, jotka voivat yhden matsin aikana juosta yksitoista kilometriä. Muidenkin lajien harrastajien tulisi siis olla huolissaan. Mutta onko huoleen syytä?

Lyhyen aikavälin vasta-argumentteja

Suurin huojennuksen aihe on että useimmat ylemmistä havainnoista pätevät vain lyhyellä aikavälillä, ja sydämen toiminta palautuu normaaliksi tuntien, tai erittäin kovan ja pitkäkestoisen harjoittelun jälkeen muutaman päivän sisään. Vaikka urheilijoilla olisi havaittu sydämen uupumista, heillä ei ole muita sydänvaurioiden merkkejä kuten hengenahdistusta, pahoinvointia, pyörrytystä tai rintakipuja. Sydänvauriot ovat mahdollisia mutta harvinaisia ilman näitä lisävaivoja. Toisin kuin sydänvauriot, uupuminen ei myöskään normaalisti heikennä suorituskykyä.

Sydämen toimintahäiriöistä varoittavat NT-proNPB ja BNP -markkerit nousevat maratonjuoksujen jälkeen, mutta sydämissä ei kuitenkaan havaita rakenteellisia ongelmia. Edellä mainitut markkerit laskevat takaisin normaaleiksi muutaman päivän sisään.
Troponiineiksi kutsutut verimarkkerit cTnT ja cTnI nousevat noin puolella maratonin juosseista ihmisistä ja tätä pidetään monesti esimerkkinä siitä miten sydän aerobisen harjoittelun yhteydessä vaurioituu. Kuten ylemmän TEDx-puheen pitäjä tohtori O´Keefe mainitsee, ”kun me kardiologit näemme troponiinitasojen nousevan, se tarkoittaa yhtä asiaa: osa sydänlihasta on kuollut”.

Maratonjuoksijoilla ei kuitenkaan kaikkein edistyneimmilläkään MRI-välineillä olla havaittu minkäänlaisia sydämen kudosvaurioita juoksun jälkeen, vaikka troponiinitasot ja sydämen uupumustila ovat huipussaan. Alan eturivin tutkijoihin lukeutuva tohtori Robert Shave onkin kommentoinut toteamalla, että kova aerobinen harjoittelu vaikuttaa olevan ”ainoa troponiinin eritystä aiheuttava asia joka ei ennakoi minkäänlaista negatiivista lopputulosta”.

Tutkijat uskovat että syy troponiinien eritykseen ovat kovan harjoittelun tilapäisesti heikentämät sydänsolujen solukalvot, jotka vuotavat troponiineja solusta verenkiertoon. Troponiineja on myös havaittu terveitten ihmisten verenkierrossa 30 minuutin kävelyn jälkeen ja jopa lepotilassa. Jotkut tutkijat pitävät mahdollisena että troponiinit ovat solukuolemien sijaan merkki kudosten normaalista uusiutumisesta ja että aerobinen harjoittelu kiihdyttää uusien kudosten rakentumista, mikä selittäisi troponiinimarkkerien kasvun.

Pidemmän aikavälin vasta-argumentteja

Sydämen laajentumisesta urheilijoilla ei ole havaittu riskejä ja sydän palautuu harjoittelun lopettamisen jälkeen likimain entiseen kokoonsa. Vaikka joissain urheilijoiden laajentuneissa sydämissä on havaittu ongelmia, ei voida tehdä päätelmiä että ongelmat olisivat johtuneet laajentumisesta tai harjoittelusta. Alan johtavan tutkijan Aaron L. Baggishin mukaan urheilijoiden sydämen laajeneminen on todennäköisesti hyödyllinen adaptaatio harjoitteluun.

On myös havaittu että hapenkuljetuselimistöä haastava harjoittelu yleisesti ottaen joko parantaa sydämen toimintakykyä tai ei aiheuta siihen mitään muutoksia. Kestävyysjuoksua harrastavilla tavallisilla kuntoilijoilla sydän ei laajene läheskään samassa mittakaavassa kuin huippu-urheilijoilla, jos ollenkaan. Hyväkuntoisilla ihmisillä on myös vähemmän sydämen uupumista, mikä voi tarkoittaa että sydän adaptoituu harjoitteluun pitkällä aikavälillä.

Eräissä tutkimuksissa kestävyysjuoksijoilla on havaittu normaalia enemmän ateroskleroosia sekä sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimukset ovat kuitenkin olleet epidemiologisia eikä sen takia voi tietää johtuivatko ongelmat kestävyysharjoittelusta vai muista tekijöistä. Eräässä tutkimuksessa 50 % tarkasteltavista ihmisisistä oli entisiä tupakoitsijoita ja on mahdollista että heidän tilanteensa olisi vielä huonompi elleivät he harjoittelisi kestävyystreeniä. Tutkittavia on myös kerätty esittämällä kysymyksiä kuten ”oletko huolestunut sydänterveydestäsi?”, mikä on voinut valita joukkoon erityisen riskialttiita yksilöitä.

Toisaalta eräs viimeaikainen tutkimus havaitsi maratonjuoksijoilla normaalia matalampaa sydän- ja verisuonitautien esiintyvyyttä. Kestävyysurheilijoilla on myös yleisesti ottaen havaittu parempaa sydämen ja verisuonten toimintaa verrattuna terveisiin ihmisiin ja muihin urheilijoihin. Sama pätee myös jalkapallon, käsipallon, tenniksen, jääkiekon ja koripallon pelaajiin.

Kestävyysurheilijoiden on lisäksi havaittu elävän muita urheilijoita ja keskivertokansalaisia pidempään, etupäässä pienemmän sydän- ja verisuonitauteihin kuolleisuuden takia. Näistä havainnoista ei välttämättä voi tehdä suoria johtopäätöksiä, sillä muita altistavia riskitekijöitä kuten tupakoimattomuutta ei aina ole otettu huomioon.

Eliittiurheilijoita tarkastelleet tutkimukset ovat usein myös sivuuttaneet urheilijoiden kiellettyjen aineiden käytön. Esimerkiksi pyöräilijöiden keskuudessa oli 1950-1970-luvuilla tavallista käyttää amfetamiinia, kokaiinia ja steroideja. Kun näitä ihmisiä sitten tutkitaan myöhemmällä iällä, ei ole kovinkaan outoa että heidän sydämensä kunto on heikompi hiukan nuoremman polven kestävyysurheilijoihin verrattuna. Ei ole tietoa millainen vaikutus kiellettyjen aineitten käytöllä on ollut tutkimustuloksiin, mutta ne voivat olla merkittäviä.

P.S. Tutkimusviitteitä on tarjolla niitä pyytäville, eikun kommenttia tuohon alle.

Lue seuraavaksi