BLOGI

By on 27.8.2017

Ironman Kalmarin kisaraportti – Pekka Ylitalo

Pekka Ylitalo

”Kun tekee riittävästi töitä, on mahdollista saavuttaa jotakin kovasti tavoittelemaansa! Kaksi vuotta sitten päätin, että lähden tosissani tavoittelemaan paikkaa triathlonin legendaariseen kuningastapahtumaan, Hawaijin MM-kisoihin. Tämä tarkoittaisi, että kansainvälisissä karsintakilpailuissa pitäisi sijoittua omassa sarjassaan vähintään top 10:n, yleensä jopa parhaimman viiden joukkoon. Tehtävää oli paljon ja päätin ettei kiviä jätetä kääntämättä. Onneksi käänsin myös K3-kiven ja päädyin Juhanin asiakkaaksi. Kahdessa vuodessa on Juhanin opeilla rakennettu heikosta lähtötasosta minulle katu-uskottava kestävyysurheilijan voimaprofiili. En voi kuin suositella. Lopputulokseen pääsystä kertomus seuraavaksi.

Valmistautuminen onnistui tällä kertaa niin hyvin kuin se työssä käyvällä perheen isällä on mahdollista. Pelättyjä flunssia ei tällä kertaa pesiytynyt meidän perheeseen, vaikka päiväkodin aloitus lomien jälkeen osuikin juuri kisan alle.

Mahtavalla porukalla Kalmariin, maailman helpoimpaan ja todella hienoon kohteeseen. Luvassa oli juhlakisa, kymmenes täyden matkan triathlonini ja kolmas kerta Kalmarissa. Kisaan valmistautuminen on Kalmarissa todella helppoa ja aikaa jäi päiväunille ja mentaaliharjoituksille lyhyiden viimeistelytreenien lisäksi.

Heräsin kisa-aamuna kello neljältä siihen, että tuuli vinkui ikkunoissa ja satoi kaatamalla. Kymmenen tai viisi Ironmania sitten olisin ehkä kauhistunut, mutta nyt ajattelin viileästi, että sijoituksista kisataan ja keli on kaikille sama. Tiesin, että vähätuulisissa oloissa reitti olisi todella nopea ja jopa 8-alkuinen loppuaika mahdollinen. Mutta oli tiukasti päättänyt, että mitään loppuaikaa tai bike splittiä ei ryhdytä ajamaan. Ei tarvitse olla nopea, ainoastaan parempi kuin muut!

Starttiin mennessä saderintama oli mennyt ohi ja koitti kisapäivän pari vähätuulista tuntia, joka oli minulle epävarmana uimarina sopiva taivaan lahja. Otin uintiin metronomin mukaan, vaikken ole sitä treeneissä juurikaan käyttänyt. 33 kadenssi piipitti uimalakissa ja teki uinnin ensimmäisestä tonnista todella rennon, kerrankin sain pidettyä homman hienossa paketissa. Reitille oli merkitty 1000 metrin välein liput ja kahden tonnin merkillä päätin vilkaista kelloa. Meinasi mennä vettä keuhkoon, 31:30 lasissa, olin siis tullut tunnin vauhtia. Mutta sitten tapahtui taas jotakin ja onnistuin tuhertamaan viimeiselle 1800 metrille eeppiset 33+ minuuttia. 1:05 ja rapiat näytti kello vedestä noustessa, pettymys oli todellinen, mutta sinänsä suoritus oli odotusten mukainen. Ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, ei onneksi sanonut kukaan.

Maailman nopein T1, en usko että tämän vauhdikkaampaa vaihtoaluetta on enää mahdollista edes rakentaa.

Tiet olivat aamuyön rankkasateen jäljiltä vielä märkinä, joten varovaisuutta tarvittiin. Takaa tuli alkuun kaikenlaista intoilijaa ohi, mutta ennen kuin huomasinkaan, olin Öölannin sillan huipulla, josta takamyötäinen nappasi levyyn kiinni ja vauhti kiihtyi huimasti. Selkää tuli vastaan hirveällä tiheydellä, nopeus oli yli kuusikymppiä ja vähän hirvitti. Mutta kun virsikirja on auki, pitää veisata!

Sain inhottavan muistutuksen kuolevaisuudesta ensimmäisellä huoltopisteellä saarella. Juuri sillä hetkellä, kun nousin aerobareilta ja vain yksi käsi oli kiinni kahvassa, iski puuska etukiekkoon ja tein huiman S-kiemuran tiellä. Näin lähellä kaatumista en ole koskaan ollut (paitsi kaksi kertaa, jolloin olenkin sitten oikeasti kaatunut). Meno vähän rauhoittui tästä ja napakasta sivuvastatuulesta johtuen, joka tuntui koko ajan voimistuvan. Ajo Öölannin eteläkärkeen oli raskas, mutta ajoin todella fiksusti käyttäytyvän ryhmän kanssa koko matkan. Kortteliralli-osuudessa jäin matkasta, liukkailla teillä joutui nössö suomalainen ottamaan kurvit rauhassa muiden vetäessä mutkat suoriksi.

Paluu kohti pohjoista olikin sitten melkoista levyn laulatusta, selkiä tuli vastaan taas hirveällä tahdilla, ilmeisesti myötätuuli aiheutti niin suuren hyvänolon tunteen, ettei porukka enää katsonut tarpeelliseksi pyörittää lainkaan.

Raskas paluu länsisuuntaan oli minulla muistissa edellisiltä kerroilta, joten se ei yllättänyt. Tässä vaiheessa oli tullut jo selväksi, että keli on kova, eikä Über-bike-aika olisi mahdollinen. Jatkuva tahkoaminen kovaan vasta- ja sivutuuleen oli niin kuluttavaa ja teknisesti työlästä, että redusoin tavoite-watteja reilusti alaspäin. Tämä lienee 7 vuotta jatkuneen amatööriurheilu-urani viisaimpia päätöksiä.

Mantereella 122km kohdalla sain huoltopisteellä juomapullon sekä merkillisen ”ihan jäätävä pyörä sulla tulossa”-kommentin. Aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että päivä taisi olla raskas myös kanssakilpailijoilleni ja vahvisti uskoani tehonpudotuspäätöksen viisauteen.

80 mailin kohdalla (triathlonin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan) tuli se pyöräilyn heikko kohta, jolloin koko harrastus tympii ja halu päästä pois on vimmainen. Mutta siihen auttaa vauhdin kasvattaminen ja loppupätkille sain taas mukavasti viuh-viuh-ääntä aikaiseksi.

Vaikka allelasku oli pyörässä suoritettu, kylmähkö ajokeli oli vähentänyt soijaamista siinä määrin, että rakko oli pakko tyhjentää uudelleen T2:sessa.

Juoksu lähti kohtalaisen mukavasti liikkeelle. Heti kyllä kävi selväksi, että mitään 3h rajaa kutittelevaa huippujuoksua ei olisi tiedossa, mutta vauhti kuitenkin asettui 4:25 tasolle melko nopeasti. Toiselle kierrokselle lähtenyt kisan johtaja (= tuleva voittaja) tuli heti ohi ja loittoni niin vaatimattoman hitaasti, että uskoni poikkeuksellisen raskaalle pyörälle sai lisää vahvistusta. Toista oli Barcelonassa, jossa 3:40-vauhtiset speedmasterit suhahtivat ohi.

Silti jouduin hämmästymään 1km kohdalla, kun kuulin olevan neljäs. NELJÄS! Ja juoksukin kulki, jos ei loistavasti, niin ihan mukavasti. Myönnän nähneeni tässä kohdalla nanosekunnin ajan lein kaulassani. Mutta ajatus oli siinä määrin pulssia kiihdyttävä, että se piti karistaa mielestä välittömästi.

Toisen kierroksen puolivälissä vauhti hidastui. Palvon IM-maralla aerobista kynnystä kuin pakana Baalia, joten mitään ei ollut tehtävissä ja meno oli rauhoitettava. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä saan edelleen tiedon nelossijastani sekä ratkaisevan lisäinformaation siitä, ettei kukaan uhkaa takaa 5 minuutin sisällä. Kun siihen perään vielä huudeltiin jotakin podium-paikan mahdollisuudesta, oli aerobic all-out täysi selviö.

Lukittauduin syvälle kipuluolastooni, joka vastaan tulleen Tomerin mukaan näytti täsmälleen siltä. 32km kohdalla, ensimmäistä kertaa juoksun aikana, kaksi jannua juoksi reippaasti ohitseni. Olivatko ne nuo 5min päässä olleet über-juoksijat, ajattelin. Sen verran kuitenkin herroilla oli orastavan keski-iän merkkejä päälaella, että laitoin toivoni M40+ -osastolle. Ja eipä sillä lopulta ollut väliä, sillä kundit peruuttivat syliin 38km kohdalla kymmenen metrin välein.

Tässä vaiheessa mitkään kaulakorut, sijoitukset tai slotit eivät enää mahtuneet kaventuneeseen tajuntaan. Loppukiriin oli vain vähän paukkuja. Hetken ehdin seistä pää sumeana maalissa. Kuulin: ”tulit toiseksi”. Sitten mies murtui.”

Pekan kausi jatkuu Hawaijia kohden muutamalla kevennetyllä viikolla, kolmen viikon treenijaksolla ja kahden viikon taperilla. Voimatasoja ylläpitävät salitreenit ovat luonnollisesti mukana Hawaijin koitokseen saakka! Btw, jos olet kestävyystreenaaja ja kaipaisit tulevan kauden voimaharjoitteluun suunnitelmallisuutta, laitahan viestiä + jutellaan lisää! – Juhani